| |
Mainostoimisto Rapid River teki 12 minuutin DVD -kuvaesityksen Kempeleen kunnalle, joka on Oulun seudulla voimakkaasti kasvava ja ikärakenteeltaan Suomen nuorimpiin kuuluva kunta.
DVD-esitys on sijoitettu Kempeleen valtuustosaliin, mutta sitä esitetään myös kunnan eri tilaisuuksissa ja messuilla. Esitys perustuu Tauno Kohosen valokuviin, jotka musiikin kanssa kertovat "Hyvä kasvaa Kempeleessä" - kunnan perusajatuksen mukaisesti laadukkaista palveluista, asumisesta, yrityksistä, luonnosta ja nähtävyyksistä.
DVD -kuvaesitys on saanut hyvän vastaanoton. Se jatkaa Rapid Riverin tuotantoa, joka on yhteistyössä helsinkiläisen Smile Audiovisualin kanssa saanut usein myös kansainvälistä tunnustusta.
Takaisin
|
|
|