KATSE TULEVAISUUTEEN
Pohjois-Suomen parhaat yritystontit Kempeleessä
|
Kempele tarjoaa yrityksille sijainniltaan Pohjois-Suomen parhaat, vapaat yritystontit; rakennusoikeutta
löytyy liki 200 000 kerrosneliömetriä. Teollisuusalueet sijaitsevat keskeisten liikenneväylien varrella, ja
ne ovat pääosin vielä rakentamatta.
Nämä teollisuusalueet ovat kunnan huolella vaalima pääoma. Niitä käytetään harkiten kunnan ja koko
Ouluseudun yritystoiminnan vahvistamiseen. Kempeleessä katsotaan ja varaudutaan tulevaisuuteen.
Kunnanjohtaja Kari Ahokas sanoo, että Kempele tarjoaa elinkeino- elämälle erinomaiset mahdollisuudet
sijoittua näyttäville paikoille Oulu-gatewayn eli lentokentäntien varteen tai moottoritien eli Pohjantien
varteen. Ne takaavat hyvän julkisuuden.
Yritykset ovat kiittäneet Kempeleen kuntaa, jonka rooli yritystoiminnan edistäjänä on vahvistunut.
Kempeleessä on oivallettu, että yritys- ja elinkeinoelämä kaipaavat nopeita ratkaisuja. Tonttikaupat
ja poikkeus- luvan käsittely etenivät kunnan päätöksenteossa ripeästi.
Kempeleen kehittämisstrategia tähtää tulevaisuuteen. Kunnan aktiivinen ote elinkeinotoiminnan
kehittämiseen on huomattu laajalti, sillä Talous- tutkimuksen mukaan Kempele on paras Ouluseudulla,
kun on verrattu kuntien aktiivisuutta edistää yritystoimintaa ja kaavoitusta.
Imagoltaan kunta on Suomen kuntien parhaimmistoa, eliittiä.
Elinkeinojensa kehittämisessä Kempele tavoittelee edelleen kansain- välistymistä. Painopiste on
huipputeknologian yrityksissä, jotka luovat uutta ja antavat työtä hyvin koulutetuille kempeleläisille.
Kunta tekee aktiivista yhteistyötä Ouluseudun muiden kuntien kanssa, sillä yhteistyö takaa monia
lisäetuja.
Tiedustelut:
|
|
Kunnanjohtaja Kari Ahokas
puh. +08 5200 201, 0500 684 534
fax. + 08 5200 298
e-mail: kari.ahokas@kempele.fi
|
|
Hallintojohtaja Eija Puotiniemi
puh. +08 5200 210, 0500 663 662
fax. + 08 5200 298
e-mail: eija.puotiniemi@kempele.fi
|
|