VIIHTYISÄ JA PALVELEVA KUNTA
Hyvä kasvaa Kempeleessä
Kempeleen kunnan tunnuslause on: Hyvä kasvaa Kempeleessä. Kunta on kehittänyt aktiivisesti palveluitaan, ja niin on tehtäväkin, sillä kunta kasvaa asukasluvultaan nopeimmin Suomessa. Uudet asukkaat ovat pääasiassa nuoria lapsiperheitä. He tarvitsevat päiväkoti- ja koulu- palveluita.
Liki puolet kempeleläisistä on alle 30-vuotiaita. Kunnan asukkaiden koulutustaso on tasavallan korkeimpia.
Kempele ylpeilee kouluillaan - eikä suotta. Niissä tehdään tulevaisuutta; yrittämiseen ja kansainvälisyyteen kasvattaminen ovat tärkeällä sijalla koulujen opetusohjelmissa. Tietokone kuuluu luonnollisesti niiden perus- välineistöön.
Kempeleen puutarhaoppilaitos on kunnan ehkä tunnetuin oppilaitos. Sillä on pitkä ja vaikuttava historia. Koulu toimii vanhan kartanon arvokkaas- sa miljöössä, mikä on säilytetty tietoisesti uusien rakennusten rinnalla. Oppilaitos vaalii myös perinteitä. Sen Pirilä-sali tarjoaa kempeleläisille esiintyvää taidetta, konsertteja ja teatteria.
Kunnan suosittu tapahtuma on Kevät alkaa Kempeleestä. Se on keväinen kukkafestivaali, ja se järjestetään puutarhaoppilaitoksen tiloissa. Siellä järjestetään myös joka toinen vuosi kansainvälinen kuorofestivaali. Kempeleen Nuorisokuoro tunnetaan kaikkialla, ja se on saanut paljon tunnustusta taidokkaista esityksistään.
Myös peruspalvelut ovat järjestyksessä: oma terveyskeskus, päiväkodit ja koulut eri asuinalueilla takaavat sen että kaikki löytyy, varmasti ja läheltä.
Tulevaisuuden kasvuun Kempele varautuu Ouluseudun eteläisenä keskuksena. Kempeleessä halutaan, että ihmiset voivat siellä hyvin. Monipuolisen ja palvelevan, kansainvälisen kunnan sykkeessä on hyvä asua, elää ja työskennellä.